Uimaopettajan opissa

Seurasin tänään uimaopettajan työtä oman luokkani oppilaiden parissa.  Oli opettavaista katsoa sivusta, kun toinen teki työn. Kiinnitin huomiota kolmeen asiaan.  Opettaja puhui vähän, hän antoi vapauden suorittaa asioita oman rohkeuden mukaan eikä hän kertaakaan korjannut kenenkään suoritusta, vaan antoi ainoastaan positiivista palautetta.

Meitä opettajia vaivaa usein puheripuli.  Ehkä ajattelemme suorastaan, että mitä enemmän sanoja sitä tehokkaammin oppi menee perille.  Myös monet äidit yllättävät palaveritilanteissa lähes runollisella kyvyllään tuottaa sanoja.  Saattaa olla, että me kasvattajat sanoitamme erityisen monisanaisesti tilanteita, joita emme oikeastaan hallitse käytännössä.  Uimaopettaja puhui vain välttämättömät sanat selkeästi ja yksiselitteisesti.  Hän tiesi mitä piti sanoa ja sanoi vain sen.

Olen kasvanut Saimaan tuntumassa ja liikun vedessä yhtä luontaisesti kuin maalla. Nuorena olin liiankin peloton ja tein pitkiä uimaretkiä syvissä vesissä kaukana rannoista.  En muista, että koskaan olisin arkaillut veteen menemistä.  Asiat ovat toisin vähäisten vesien seuduilla.  Uiminen ei välttämättä ole kesän itsestään selvää ajankulua kaikille suomalaisille, vaikka asummekin kymmenien tuhansien järvien maassa.

Pari luokkani oppilasta kertoikin etukäteen, että veteen meneminen ja siellä oleminen ovat pelottavia asioita.  Uimistilanteessa saattaa tulla paniikki, ja silloin uiminen ei kerta kaikkiaan onnistu.  Uimaopettaja sanoi heti alkajaisiksi, että mitään ei ole pakko tehdä ja että apuvälineitä saa käyttää vapaasti.  Hän ei missään tilanteessa painostanut ketään mihinkään, antoi vain ohjeet ja kannusti koko porukkaa riippumatta siitä miten kukakin eri tilanteissa pärjäsi.

Oppilaat treenasivat uima- ja sukellustaitoja sekä hyppäämistä.  Opettaja antoi ohjeen ja ryhmät suorittivat kunkin harjoituksen vuorollaan.  Osa teki lähes ohjeen mukaan, suurimmalta osalta se ei onnistunut, tai heillä oli niin voimakas oma näkemyksensä asiasta, että harjoitus saattoi mennä hyvinkin omaperäisesti.  Opettaja ei korjannut yhtään suoritusta tai muutenkaan kommentoinut kielteisesti mitään.  Hän huudahteli  kannustavasti ”Hienosti meni!”, Tehän osaatte hyvin!” tai vain ”Hyvä!”.

Miten opettaja onnistui? – Loistavasti.  Tunnen oman luokkani erittäin hyvin. Paremmin ei heitä olisi voinut ohjata.  Yllättäen jokainen uskalsi hypätä, osa pää edellä, osa pommilla, mutta kukaan ei jäänyt altaan reunalle epäröimään.  Yksikään harjoitus ei jäänyt keneltäkään tekemättä.  Kaikki tempautuivat innolla mukaan.  Suoritusten vertailuun ei jäänyt aikaa, eikä toisten omaa parempi tai heikompi suoritustaso näyttänyt edes kiinnostavan.  Vesi roiskui ja tekemisen ilo näkyi sekä kuului.

Vähemmän sanoja ja vähemmän korjaavia kommentteja.  Sen sijaan enemmän tekemiseen innostamista ilman tasovaatimuksia.  Tekemisen ilon varjelemista sekä oman soveltamisen sallimisella että kannustavalla palautteella.  Vielähän tässä on muutama kuukausi aikaa noita kertailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 9 = 15