Tietoa, kokemusta ja spekulaatiota

Suomalaiset opettajat ovat saaneet tutkijakoulutuksen.  Ehkä sen takia erilaisissa yhteyksissä, muun muassa sosiaalisen median kasvattajaryhmissä, vaaditaan usein tutkimustuloksia esitettyjen näkemysten perusteluksi.  Pelkällä mielipiteellä ei nähdä arvoa, jos sen takana ei ole kirjoittajaa itseään ja hänen kokemustaan vakuuttavampaa näyttöä.

Olen omissa kirjoituksissani tietoisesti välttänyt vetoamista tutkimustuloksiin.  Syynä tällaiseen ratkaisuun ei missään tapauksessa ole tutkimustiedon väheksyntä tai piittaamattomuus tosiasioista.  Ei aina sekään, että esitetylle näkemykselle ei löytyisi tukea tutkimuksesta.  Olen lukenut liikaa näennäistieteellistä tekstiä ja kuunnellut luentoja, joissa tiede tai sen piirissä tunnettu auktoriteetti on napattu luennoitsijan apulaiseksi.  On näyttänyt siltä, että kysymys ei ole aidosta halusta esittää ”hyvin perusteltuja tosia uskomuksia”, vaan lähinnä pyrkimyksestä vakuuttaa lukija tai kuulija.

Kaikki kunnia aidoille tieteentekijöille, jotka hallitsevat metodinsa ja pystyvät tuottamaan luotettavaa, tutkittua tietoa.  Oma tavoitteeni on yksinkertaisesti kertoa siitä mihin olettamuksiin ja vakaumuksiin olen ammattikasvattajan ja opettajan työtä tehdessäni päätynyt.  En tietenkään ole työstänyt ajatuksiani yksin.  Monia niistä on testattu opettajainhuoneiden sohvilla, lenkkipoluilla kollegan kanssa ja koulutustilaisuuksien lounaspöydissä hyvinkin perusteellisissa keskusteluissa.  Oman väitösprosessini aikana kävin tietysti myös ”keskustelua” lukemani kirjallisuuden kanssa vuosikausien ajan.  Mutta tiedettä tekstini eivät ole. Silti katson, että niillä on oma paikkansa kasvatusta ja opettamista koskevassa keskustelussa.  Samoin ajattelen, että ruohonjuuritason ihmisten kokemusta pitäisi houkutella muutenkin enemmän esille.  Ihanteellisinta olisi tieteellisen tiedon ja käytännön kokemuksen välinen vuoropuhelu ja aito väittely.

Opetuksen ja kasvatuksen teoriaa löytyy vuosituhansien takaa.  Sokrateen tai Platonin aikoina tieteellinen menetelmä antoi vielä odottaa itseään, mutta sokraattista metodia pidetään tietoteorian piirissä edelleen suuressa arvossa.   Metodin arvo perustuu sen loogisuuteen ja tinkimättömään totuusvaatimukseen.

Väittäisinkin, että kehittäminen kasvatuksessa ja opetuksessa on kestävintä, kun se tehdään näitä kolmea näkökulmaa, kokemusta, tutkimusta ja filosofista analyysiä, hyväksi käyttäen.  Pitkäkään käytännön kokemus, monipuolisin mahdollinen spekulaatio tai kaikki luotettavan tiedonhankinnan kriteerit täyttävä tieto ei yksinään riitä.

Ei myös ole perusteltua nostaa mitään niistä ylivertaiseksi muihin nähden.  Filosofinen spekulaatio eksyy herkästi niin korkealle teoreettiselle tasolle, että konkretiassa elävä kasvattaja ei siitä paljon koe kostuvansa.  Käytännön työssä taas näköalat saattavat arjen pyörityksessä kaventua, ja pahimmillaan oma kasvatuksen ja oppimisen teoria on sama kuin oma kasvatuksen ja oppimisen käytäntö.  Moni kokemuksen ja oman ajattelun kautta syntynyt arvokas oivallus voidaan puolestaan sivuuttaa, kun tutkimustietoa sen tueksi ei pystytä esittämään.   Ihmislapsen kasvattaminen ja opettaminen on niin arvokasta työtä, että siihen liittyvien kysymysten pohdintaan tarvitaan kaikki tahot, joita se kiinnostaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

47 − 39 =