Teoriaa ja käytäntöä

Vuosien varrella olen alkanut vierastaa kasvatuksen yhteydessä esitettyä teoreettista puhetta ja tieteen tuloksiin vetoamista.  On alkanut tuntua siltä, että kaikkein luotettavinta tietoa on se, joka syntyy elävässä kanssakäymisessä lasten kanssa.  Vahvat ja suurella varmuudella esitetyt ”tieteelliset” näkemykset kasvatuksesta ovat yleistyksiä.  Ihminen taas ei koskaan ole yleinen, hän on yksilö, joka ei asetu minkään teorian raameihin.  Hänet pitäisi aina kohdata ja häntä pitäisi kohdella ainutlaatuisena yksilönä.  Ei teoreettinen tieto kuitenkaan ole hyödytöntä.  Sen avulla voi jäsentää ja käsitteellistää todellisuutta silloinkin, kun asettaa arkitiedon sen yläpuolelle.

Teoreettisissa malleissa on neljä teoriaa, jotka selvästi ovat vaikuttaneet siihen, miten olen toiminut opettajana.  Ne ovat Sigmund Freudin teoria tietoisuuden tasoista, Abraham Maslown tarvehierarkia- , Max Schelerin arvo- ja Howard Gardnerin moniälykkyysteoria.  Vain Gardnerin lahjakkuusjaottelulla on taustallaan tieteellistä, aivotutkimukseen nojaavaa näyttöä.  Muut ovat lähinnä esittäjiensä omiin kokemuksiin, tarkkailuun, potilastapauksiin tai intuitioon perustuvia malleja. Jokainen niistä on kuitenkin saavuttanut niihin perehtyneissä ihmisissä niin suurta vastakaikua, että niitä edelleen tutkitaan ja niihin liittyviä teoksia luetaan.  En suinkaan ole ainoa, johon näiden neljän teoreetikon ajattelu vetoaa.

Sekä oppilaiden että omat reaktioni joissakin tilanteissa saattavat yllättää lähes täydellisesti.  Joku saattaa pienestä sanasta alkaa vuodattaa kyyneliä tai luoda katseen, jossa on näkyvissä syvä loukkaantuminen tai voimakas suuttumus.  Itse voin jäädä pyörittelemään mielessäni jotain vanhemmalta saamaani viestiä tai oppilaan antamaa palautetta intensiteetillä, jonka voimakkuus ei ole missään järkevässä suhteessa viestin tai palautteen vakavuuden kanssa.   Silloin on paikallaan pyrkiä pintaa syvemmälle ja koettaa psykoanalyysin isän johdattelemana tutkailla, mikä tiedostamaton asia ehkä on käyttäytymisen takana.  Mielen syövereistä voi löytyä jotain, joka on sinne jostakin syystä tungettu ja jolla voi olla ikäviä vaikutuksia.  Tiedostamisessa on vapautumisen alku, niin uskon.

Maslown ja Schelerin niputan mielessäni yhteen.  Heidän tarve- ja arvoajattelunsa ytimessä on ihmisen nouseminen perustarpeiden tyydyttämiseen ja mielihyvään keskittyvästä elämästä tavoittelemaan hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden, taiteen, tiedon, pyhyyden ja omaksi itseksi tulemisen arvoja.  Kasvava lapsikin pysyttelee mielellään tikkaria imeskelemässä, mutta kasvatuksen tehtävä on tuoda hänen ulottuvilleen jotain, joka antaa syvemmän tyydytyksen ja kiinnittää hänet ihmiskunnan yhteiseen kulttuuriperintöön.  Maslow ja Scheler motivoivat opettajaa jaksamaan silloin, kun oppilaat eivät oikein jaksa motivoitua oppimisesta.

On tärkeää löytää jokaisesta lapsesta lahjakkuus, joka juuri hänellä on.  Gardnerin moniälykkyysteoria muistuttaa siitä, että luokassa ei ole vain matemaatikkoja ja kielipäitä sekä niitä raukkoja, jotka eivät osaa kumpaakaan näistä muka tärkeimmistä aineista.  Voi olla, että jollakin menevät numerot aina sekaisin eivätkä englannin fraasit millään pysy päässä, mutta hänen kykynsä ymmärtää vieruskaverinsa ja yleensä toisten ihmisten ajattelua ja toimintaa on erinomaista.  Perinteisesti vähälle huomiolle on jäänyt myös älykkyys, joka ilmenee oman sisäisen maailman ymmärtämisenä.  Oppilasjoukossa voi olla oppilas, jolla on tavanomaista pidemmälle kehittynyt avaruudellisen hahmottamisen kyky sekä useita, jotka hallitsevat kehonsa ja sen liikkeet täydellisyyttä hipoen.  Lahjakkuuden kirjo on laaja.  Kun ensimmäisen kerran tutustuin moniälykkyysteoriaan, se antoi ratkaisun kysymykseen, joka monesti oli vaivannut minua: Miksi oppilaiden menestyminen koulun jälkeisessä elämässä on monesti niin yllätyksellistä?  Ainakin yksi syy on liiassa keskittymisessä matemaattiseen ja kielelliseen lahjakkuuteen, eikä muuta älykkyyttä ehkä ole huomattu tai ainakaan arvostettu.  Opettajalla pitää olla monipuolinen käsitys lahjakkuudesta ja halu kannustaa kaikkea osaamista.

Kirjaviisaus ei tee hyvää opettajaa eikä teoreettinen osaaminen pelasta arkea.  Hyvä teoria avaa kuitenkin käytännön tarkastelemiseen näkökulmia, joita pelkkä oma ajattelu ei olisi osannut avata.  Lähetän kaikille neljälle suosikkiteoreetikolleni pilvellisen sydämiä kiitokseksi ajattelun avusta.  Saattaa olla, että viihdyn heidän seurassaan vielä senkin jälkeen, kun suljen luokan oven viimeisen kerran.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 + 6 =