Suurempaa ja pienempää talenttia

Olin viime sunnuntaina upeassa konsertissa kuuntelemassa Sibeliusta, Merikantoa, Kuulaa, Pesosta, Pylkkästä, 100-vuotiaan Suomen kunniaksi suomalaista laulutaidetta.  Konsertin solistina esiintynyt laulajatar oli oppilaani, kun vähän yli parikymppisenä aloittelin ensimmäisessä opettajan virassani. Liisa oli innostunut ja taitava esiintyjä jo alakouluiässä.  Hänessä on edelleen näkyvissä tuo sama iloinen rohkeus ja kyky ottaa yleisönsä.

Olin silti täydellisen ällistynyt siitä mitä sain konsertissa kuulla ja kokea.  Ei ollut äänessä pikkuinen tyttö, vaan kypsä taiteilija, jolla oli äänen lisäksi hallussa jokainen kehon liike ja kasvojen ilme.  Sävelet menivät suoraan sydämeen, itkeä sai ja nauraa vuorotellen.

Olin viimeksi tavannut Liisan yli kolmekymmentä vuotta sitten.  Lähes koko tämän ajan hän on tehnyt lauluopintoja, treenannut ääntään esimerkiksi Savonlinnan opperajuhlakuorossa, esiintynyt erilaisissa produktioissa ja muutenkin kaikin puolin pitänyt itsensä esiintymiskuntoisena.  Ei ole ollut vaivaton se taival, jolla yleisön valloittamisen taito on kehitelty nykyiselle tasolle.  Liisa on määrätietoisella työllä toteuttanut unelman, joka on niin monella muullakin pienellä koululaisella.

Onneksi näitä unelmia on, sillä me ihmiset tarvitsemme arjen katkaisua, jopa kohoamista sen yläpuolelle kokemaan ja tuntemaan voimakkaasti ja syvästi.  Nämä asiat olivat meillä opettajilla mielessä, kun kahdeksan vuotta sitten päätimme ryhtyä järjestämään oman koulun vuosittaisen talent-tapahtuman.   Ideana oli ja on edelleen, että kaikki halukkaat saavat esiintyä valitsemallaan tavalla.  Oppilaille karttuu esiintymiskokemusta, ja koko koulu saa samalla juhlahetken keskelle arkista aherrusta.  Tapahtumasta onkin muodostunut yksi lukuvuoden kohokohdista, jota odottavat niin esiintyjät kuin yleisökin.

Vuosien varrella olemme saaneet nauttia laulusta, soitosta, tanssista, nukketeatterista, vitsien kertomisesta, stand up-komiikasta, käsi- ja kuvataiteen töiden katsomisesta, taikatempuista, voimisteluesityksistä, ja niin edelleen.  Yksi oppilaistani kysyi äskettäin onko mahdollista ottaa tänä vuonna ohjelmaan pyörätemppuja pihalla.  Ja miksipä ei olisi.

Tuomaristo, johon kuuluu vakiojäsenenä koulun teatterista kiinnostunut siistijä, antaa jokaisesta esityksestä palautteen välittömästi esityksen jälkeen.  Lopuksi kaikki palkitaan.  Pääpalkinto menee yleensä oppilaalle, joka on osallistunut tapahtumaan jollakin esityksellä useampana vuonna.  Näin haluamme antaa alkusysäyksen ja kannustaa työhön kohti isompien unelmien toteutumista.  Ehkä joku tämän hetken koululaisista tarjoaa vuosikymmenien kuluttua yhtä voimakkaan elämyksen jollekin yleisölle, kuin Liisa tarjosi minulle ja muille esityksillään.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 4 = 1