Sanoilla on merkitystä

Omana kouluaikanani ihailin erityisesti joitakin opettajia.  Olin kiinnostunut kaikesta muusta paitsi koulunkäynnistä, ja sen takia minulle tärkeitä olivat opettajat, jotka pystyivät pitämään kapinani aisoissa ja näin pitivät minut edistymisen kärryillä.  Yksi suosikeistani lukiovaiheessa oli ruotsin lehtori, joka tehokkaalla ja napakalla tyylillään veti minut ja kuulemani mukaan monet muutkin mukaan oppimiseen.  Kun hänen topakka olemuksensa korot kopisten lähestyi, oli jokainen oppilas nenä kirjassa kiinni varmistelemassa viimeiseen sekuntiin asti sanaston tai rakennelistan osaamista.  Luokkaan saavuttuaan hän alkoi aikailematta napautella terävällä äänellään kysymyksiä kysymysten perään, usein jonoittain.  Hänen katseeltaan ei voinut piiloutua, ja osaamattomuus paljastui aina armottomasti.  Niin merkittävä henkilö oli tämä opettaja, että kerrankin ihmettelimme luokkakavereideni kanssa sitä. että hän oli ruokakaupassa ostanut kefiiriä.  Se oli ihan fakta, joku oli nähnyt.  Olikohan se hänen tarmokkuutensa salaisuus?

Opiskelin opettajaksi kotikaupungissani.  Ensimmäisenä opiskelusyksynäni menin asioimaan pankkiin ja tapasin jonossa tuon suuresti arvostamani lehtorin.  Hän kyseli kuulumisiani. Kerrottuani hänelle, että opiskelen luokanopettajaksi, hän hämmästeli vastaustani.  Hän ihmetteli sitä, että olin tyytynyt niin vähään.  Sanoin huolettomasti, että kyllähän siitä voi sitten myöhemmin jatkaa vaikka kuinka pitkälle.  Tosiasiassa olin todella loukkaantunut.  Oikeastaan edelleenkin kuohahdan noita sanoja ajatellessani.  Ei todellakaan ole vähään tyytymistä, jos opiskelee luokanopettajaksi!  Vaativat opinnot ja vaativa työ, johon kuka tahansa ei pysty.  Ei pystyisi jokainen ruotsinopettajakaan.

Sanoilla on merkitystä varsinkin, kun ne sanoo arvostettu ja kunnioitettu ihminen.  Yksi iso kysymys opettajuudessa onkin tuo kunnioitus ja siihen liittyvä suuri vastuu.  Jos et saavuta oppilaiden kunnioitusta, ei sanoillasi ole niin suurta väliä.  Arvostus saa oppilaan korvat hörölleen, ja silloin pitäisikin olla tarkka sanoistaan.  Ei saisi nujertaa ja masentaa, saattaa lasta siihen luuloon, että hän olisi jotenkin toivoton tapaus.  Ei myös pitäisi luoda epärealistisia odotuksia ja painostaa johonkin, joka ei ole mahdollista.  Itse en ainakaan pysty olemaan niin kieli keskellä suuta, että en olisi vuosikymmenten aikana tullut sanoneeksi yhtä ja toista, joka olisi saanut jäädä sanomatta.  Tuo ruotsin lehtorin, varmaankin vilpittömästi suoraan sydämestä tullut tokaisu on tässä mielessä lohdullinen muisto, eikä vain tässä mielessä.

Saattaa nimittäin olla, että en koskaan olisi rohjennut astua jatko-opiskelukynnyksen yli, jos mielessäni ei vuosi toisensa perään olisi kaikunut tuo ”liian vähään tyytyminen”.  Se sai sisuuntumaan ja herätti näyttämisen halun.  Onnistuin myös epävarmuuden hetkellä kaivamaan noista sanoista sen rohkaisevan viestin, joka niihin kätkeytyi.  Opettajani luotti mahdollisuuksiini.

Olisi oikeastaan mukavaa tavata tuo legendaarinen kasvattajapersoona.  En koskaan kiittänyt häntä erinomaisesta opetuksesta, sen haluaisin tehdä.  Haluaisin myös kertoa hänelle, mitä minulle nyt kuuluu.  Että en tyytynyt vähään, vaan tein maisterit ja väittelinkin jossain välissä. Mutta tähän luokanopettajan hommaan halusin silti palata, koska tämä on niin tärkeää ja vaativaa työtä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 45 = 51