Opetusta edestä ja rinnalta

Tämän lukuvuoden aikana olen vähitellen siirtänyt suurimman osan tehtävien tarkistamisesta oppilaille itselleen.  Olen ajatellut, että tässä on yksi tapa luopua opettajajohtoisuudesta ja antaa oppilaille vastuuta.  Oppilaat voivat ensin tehdä annetut tehtävät pareittain tai ryhmissä ja käyvät ne sitten vielä porukalla läpi.  Näin jokainen pääsee suhteellisen usein ääneen, ja tehtävistä syntyy keskustelua.  Omat ratkaisut on osattava perustella, ja kavereiden erilaiset vaihtoehdot voivat laajentaa ajattelua ja tuottaa uusia ideoita  esillä olevista asioista.  Ryhmiä katsellessani ja kuulostellessani minulle on syntynyt käsitys, että ratkaisu on toiminut hyvin.

Tänään kysyin oppilailta, mitä he ajattelevat käytännöstämme.  Osasivatpa taas yllättää!  Jokainen halusi palata alemmilta luokilta tuttuun tapaan, jossa tehtävät katsotaan yhdessä opettajan johdolla.  Sovittiin, että näin tehdään jatkossa.  Mutta vain jonkin aikaa, ajattelin itse mielessäni, sillä en halua passivoida oppilaitani.  Kun opettaja on esillä ja äänessä, oppilas herkästi sallii itselleen älyllisen laiskottelun.

Jo opettajaopintojeni aikana opettajakeskeisyyttä kritisoitiin voimakkaasti.  Vaihtoehtopedagogiikoista koetettiin etsiä oppilaskeskeisempiä malleja, joissa opettaja vetäytyy oppimistapahtumassa taka-alalle, ei niinkään opeta, vaan pikemminkin luo olosuhteita oppimiselle ja antaa apuaan aina tarvittaessa.  Toistaiseksi en ole nähnyt tässä asiassa läpimurtoa, opettajat eivät ole suurin joukoin omaksuneet vetäytyvää roolia työssään.  Näyttää siltä, että en saa sitä onnistumaan itsekään ainakaan toivomallani tavalla.  Missä mahtaa olla kehityksen tulppa? Miksi oppilaskeskeiset mallit pyrkivät jäämään kokeiluiksi, ja opettaja toistuvasti palaa keskiöön?

Alakoulun puolella lapsi on vielä todellakin lapsi, kuudesluokkalaisenakin.  Lapsuuteen kuuluu riippuvuus ja tukeutuminen aikuisiin, auktoriteetin kaipuu kaikista kapinayrityksistä huolimatta.  Jospa oppilaskeskeisyys onkin joskus sitä, että annetaan lasten olla lapsia?  Ehkä opettaja luopuessaan keskeisestä asemastaan  vaatii kypsyyttä, jota ei ole vielä olemassa?  Oppilasryhmissä voi myös syntyä tilanne, jossa joku kavereista ottaa toistuvasti pomon roolin eikä aito, tasa-arvoinen vuorovaikutus toimi.

Voisinkin nauttia nämä viimeiset työkuukaudet enimmäkseen omasta äänestäni, spatseerata luokan edessä huomion keskipisteenä, suuria viisauksia jaellen. Ehkä en edes yritä vetäytyä, vaan annan oppilailleni sitä, mitä he pyytävät, opettajan johtamaa työskentelyä, ja teenkin sen oikein viimeisen päälle.  Tosiasiassa olen melko varma siitä, että parin kolmen opettajajohtoisen kuukauden jälkeen jokaikinen oppilas kysyttäessä olisi valmis vaihteeksi siirtymään oppilaskeskeisempiin työtapoihin.  Jaksaisin varmaan innostua omista esitelmistäni toukokuun loppuun asti, mutta useamman oppilaan ajatus karkaisi taatusti omille teilleen jo ennen talvilomaa.

Tässä, niin kuin niin monessa muussakin asiassa, on parasta varoa kaavamaista ajattelua.  Ikivanha kateederilta opettaminen toimii koetusti, ja niin toimivat oppilaskeskeiset mallitkin.  Työskentelyn rytmittäminen pedagogisesti erilaisiin jaksoihin vastaa oppilaan erilaisiin tarpeisiin.  Välillä on hyvä vahvistaa hänen turvallisuudentunnettaan vahvalla ohjauksella ja välillä taas kasvattaa hänen itsenäisyyttään, omaa ajatteluaan ja ongelmanratkaisutaitojaan vetäytymällä syrjään.  Sekin on hyvä muistaa, että vaihtelu virkistää sekä aikuista että lasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

25 − 17 =