Numeroilla vauhtia

Tässä tulee nyt teksti, jota ei vuonna 2017 pitäisi kirjoittaa, ei varsinkaan opettajan.  Numerot ovat arvioinnissa muuttuneet kyseenalaisiksi, ja motivointikeinona ne ovat kerrassaan pannassa. Ei se mitään, kirjoitan kuitenkin.  Sitä paitsi minulla sattuu onnekseni olemaan kuudes luokka, jolle annetaan keväällä numerotodistus.

Meillä oli tänään talven ensimmäinen hiihtotunti.  Porukka oli hieman nihkeästi lähdössä maastoon, joten päätin vähän virkistää heidän reisi- ja hauislihaksiaan hyvin perinteisellä motivointikonstilla.  Kerroin ladulle päästyämme oppilaille, että arvioin tämän hiihtotunnin numeerisesti. Kasi tulee, kun kiertää koko pitemmän lenkin.  Kaikki sen ylittävät suoritukset tuottavat lisää tuohon kasiin.  Mahdollisuus on aina kympin suoritukseen asti.  Lumen vähyydestä johtuen lenkkiä oli lyhennetty ja se oli ehkä suunnilleen neljän kilometrin mittainen.  Rata on vaativa, siinä on useita pitkiä ja uuvuttavia nousuja, mutta myös huimia laskuja.  Oppilaat pitävät ladusta sen vaihtelevuuden takia. Mahdollisuus oli myös valita lyhyempi, seiskan arvoinen lenkki ja hiihdellä sitä sunnuntaihiihtäjän tyyliin.  Kutosen tai vitosen vaihtoehtoa en antanut ollenkaan.

Keli oli hyvä ja väki lähti reippaasti liikkeelle sivakoimaan kelpo kunnossa olevaa neljän kilometrin väylää enimmäkseen vapaalla tyylillä.  Yhdeltä irtosi toinen suksi useamman kerran, ja hänet piti lähettää tekemään kävelyurakkaa hiihtämisen sijaan.  Pari kaveria väsähti vaativissa nousuissa ja he tekivät muutaman oikaisun.  Hiihtomatkaa kertyi kuitenkin ihan kohtuullisesti heillekin.  Heikkoja, välttäviä tai edes kohtalaisiksi arvioitavia suorituksia ei tullut ollenkaan.  Kolme kaveria raatoi kympin hiihtämällä pitkän lenkin kahteen kertaan.  Heistä todella näki, että meno maistui.

Meno näytti maistuvanitse asiassa jokaiselle tänään. En nähnyt yhtään tyytymätöntä naamaa eikä kukaan valittanut lenkin jälkeen väsymystä.  Sen sijaan ylpeyttä omasta saavutuksesta oli kuultavissa ja nähtävissä.  – Mä tein kasin, jess!  En säästänyt kehujani minäkään.  Arvelen, että me kaikki tunsimme jossakin mielessä olevamme voittajia.  Myös ne, joiden voimat eivät aivan riittäneet neljään kilometriin ansaitsivat reilut kehut ja kannustukset, sillä hekään eivät jääneet maleksimaan tai valittamaan tehtävän raskautta.

Minusta liikunta on todella tärkeää.  Pyrin kaikin keinoin houkuttelemaan lapsia liikkeelle.  Yritän myös saada aikaan tilanteita, joissa ei ainoastaan liikuta, vaan tehdään se reippaaseen tahtiin niin, että veri kiertää ja keuhkot toimivat täysillä. Tänään se onnistui.  Keinot olivat kyllä, kuten alussa totesin, kyseenalaiset.

Sovitaanko niin, että tarkoitus pyhittää keinot tässä tapauksessa?  Varsinkin, kun kysymyksessä on iäkäs opettaja, joka ei osaa motivoida sofistikoituneemmin.  Ja kun eivät nuo oppilaatkaan yhtään valittaneet.  Olivat ihan onnellisen ja tyytyväisen näköisiä tunnin jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

62 − 61 =