Innostusta ja sen puutetta

Raju luovuudenpuuska pyöritteli minua ja kynäkättäni viikonlopun aikana.  Innostuin laatimaan viivasta ja liikkeestä useita tutkielmia opettajan päiväkirjani aukeamalle ja liitin tutkielmiin erilaisia tunneilmaisuja.  Olin tosi ylpeä sivua katsoessani.  Siinäpä loistava aihe kuvataiteen tunnille, lisänä vielä tuo tunneilmaisu ja tunteiden tutkiminen.  Näin jo sieluni silmillä millaisia taidokkaita töitä kiinnittelisin luokan seinille, kun tehtävä olisi valmis. Ja miten syvälle luotaavia keskusteluja niiden tiimoilta käytäisiinkään!

Aloitin tunnin vilauttamalla pari tutkielmaani dokumenttikameran kautta hetkeksi näkyville ja tein vielä vapaalla kädellä yhden esimerkin aiheesta.  ”Tarkoitus on siis kuvata tiettyä tunnetilaa kolmen värikynän viivalla ensin aanelonen täyteen. Sitten tehdään viivan rytmiä seuraava kuva, joka myös sopii tunteeseen.  Kuva voi olla esittävä tai ei-esittävä, siinä voi olla ihminen, kulkuneuvo (olin näyttänyt ovaalinmuotoiseen viivaan piirtämääni moottoripyörän kuvaa), mitä tahansa, sekä sitten se tunnetta kuvaava sana.” Näin ohjeistin oppilaita ja jäin innostuneena odottamaan mitä tuleman piti.

Pikkuhiljaa tunnin kuluessa jouduin toteamaan, että ei tästä nyt ihan niin valtavaa tekemisen riemua syntynyt, kuin olin odottanut.  Itse asiassa väki teki työtään melko innottoman näköisenä.  Aihe ja toteutustapa näytti vetoavan vain pariin oppilaaseen.  Ryhmissä rupateltiin työn lomassa niitä näitä. Tunteita tai viivan rytmiä ei kukaan kuulunut mainitsevan.  Koko tunteisiin liittyvä keskustelu jäi käymättä.

Monesti on käynyt päinvastoin.  Olen mennyt tunnille heikosti valmistautuneena ja motivaatiopulaa potien, ja oppilaat ovatkin innostuneet niin, että jopa välitunti on unohtunut.  Viime vuonna näin tapahtui, kun rimanalitustunnelmissa vein kuvataiteen tunnille värityskuvia ja annoin oppilaiden valita ja monistaa niistä kuvia väritettäviksi.  Värittämistyön kimppuun käytiin aikailematta.  Runsaasti pieniä värityspintoja sisältäneet kuvat ihastuttivat kaikkia. Tuloksena oli upeita, huolella ja hartaudella tehtyjä töitä.  Useampi totesi työn lomassa, että nää on sit kivoja. Myöhemmin lukuvuoden aikana oppilaat pyysivät välitöiksi lisää värityskuvia.  Erityisen mieleisiä ne olivat kavereille, joiden keskittyminen ei muissa tehtävissä aina yltänyt ihan erinomaiseen.

Motivaation synty tai syntymättä jääminen yllättää kerta toisensa jälkeen.  Luokka ei välttämättä kiinnostu opittavasta asiasta edes erityisillä motivointitempuilla eikä varsinkaan käskemällä.  Opettajan oma into ja kiinnostuneisuuskaan eivät takaa mitään, ne voivat jopa latistaa oppilaiden innostuksen. Joskus sitten vain käy niin, että käsiteltävä asia tai joku siitä täysin riippumaton tekijä saa ryhmän oppimisintohimon heräämään. Silloin pääsee opettajana katselemaan melkein kuin asiasta osattomana ja sivusta, että ihanneoppitunti näyttää olevan käynnissä.  Enimmäkseen on kuitenkin tyydyttävä siihen, että työtä yleensä tehdään.  Työ tuottaa aina jonkinlaista tulosta, vaikka into puuttuisikin.  Tälläkin kertaa luokan seinälle saatiin innottoman oloisesti tehdyistä tunnetutkielmista ihan kelpo näyttely.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

67 − = 58