Esikuvia ja erehdyksiä

Olin oman poikani luokanopettaja peruskoulun kahdella ensimmäisellä luokalla.  Joskus parikymmentä vuotta noiden aikojen jälkeen pimputtelin kerran pianoa kotona.  Musiikkia jo pidemmän aikaa harrastanut poikani sattui olemaan paikalla.  Hän pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan ja tuumasi ihmettelyä äänessään: – Luulin muuten silloin ekalla, että osaat ihan oikeasti soittaa.

Toteamus oli osuva kahdessakin mielessä.  En todellakaan osaa, pystyn ainoastaan soittamaan melodian ja ottamaan joitakin sointuja joukkoon siellä täällä. Toiseksi poika puki sanoiksi sen, miten oppilaat yleensä suhtautuvat opettajaan.  Opettaja osaa.  Aika paljon saa mennä pieleen, ja oppilas on edelleen sitä mieltä, että opettaja osaa.  Jopa se voi unohtua, että oma opettajaäiti on monen monta kertaa ääneen tuskaillut musiikkituntien edellä osaamattomuuttaan.

Jokin aika sitten tein kuudesluokkalaisten matematiikan kokeen heidän kanssaan samaan aikaan.  Tarkistin kokeen ja huomasin, että siinä oli kaksi huolimattomuusvirhettä.  Pari oppilaista sai täyden kympin.  Kun jaoin papereita, sanoin, että ei muuten olisi tullut opelle kymppiä tästä kokeesta.  Väki luokassa oli hyvin hämmästyksissään, ja jotkut myös hyvin ilahtuneita, varsinkin kymppien saajat.

Ainakin nämä lähes neljäkymmentä vuotta, jotka olen toiminut opettajana, on muistutettu opettajan erehtyväisyydestä.  Meille on taottu takaraivoon, että ei tarvitse olla täydellinen.  Opettajakin erehtyy, mokat ovat sallittuja, juhli virheitäsi.  Koen tässä asiassa olevani ihan ansioitunut, joka päivä jotain menee penkin alle.  Silti oppilailla tuntuu olevan hyvin korkea käsitys taidoistani ja tiedoistani.

Ehkä meillä ihmisillä on yleensä tarve ihailla ja katsoa ylöspäin niitä, joilla on joku tärkeä rooli elämässämme.  Tuon mainitsemani pojan oma poika pitää isäänsä maailman vahvimpana, kuten pienet pojat yleensä.  Katson itse mielelläni presidenttiparimme esiintymistä ihaillen enkä halua lukea heistä mitään kielteistä, vaikka jutussa olisi perääkin.  Jätän myös monesti katsomatta tai kuuntelematta suurmiehiin ja -naisiin liittyvät paljastustarinat.  Esikuvat perustuvat usein – ehkä lähes aina – toiveisiin ja kuvitelmiin.  Silti pidämme niistä kiinni vielä aikuisinakin.

Opettaja on esikuva halusipa sitä tai ei.  Aikamoinen taakka kannettavana, varsinkin kun tietää, että ei yllä esikuvallisuuden mittoihin.  Näinä ihmisyyden alennusmyynnin aikoina pitää vain nostaa lippu korkealle ja yrittää parhaansa.  Ehkä siinä vähän kehittyykin, kun ympäristö ei salli repsahtamista.  Sitten kun se väistämätön tapahtuu ja tulee virhe, voi muistaa, että täydestä meni osaamaton musiikinopetuskin.

2 thoughts on “Esikuvia ja erehdyksiä

  1. Ulla, minunkin mielestä osasit ihan hyvin! Et ehkä ihan niin hyvin, kuin Pirkko, mutta hyvin kuitenkin! ?

    1. Ihanaa ”tavata” näissä ympyröissä taas, Liisa! Mukava kuulla, että musiikinopetus ei ollut ihan täyttä rimanalitusta. Oli muuten hieno se itsenäisyyspäiväsenäisi, jonka julkaisit Alakoulun aarreaitassa. Näytän Pirkolle, kun seuraavan kerran nähdään. Varmasti ilahtuu hänkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

57 − 54 =