Asiakkaita ja oppilaita

Kun suoritin erilaisia johtamisopintoja 1990-luvulla, liike-elämän terminologia oli jo pesiytynyt kouluttajien kielenkäyttöön.  Luennoissa esiintyi ”asiakkuuden” käsite sovellettuna kodin ja koulun sekä oppilaan ja opettajan välisiin suhteisiin.  Rehtoria ohjattiin ajattelemaan koulua koulutuspalveluiden tarjoamisen näkökulmasta.  Huoltajilla on oikeus odottaa palveluilta tiettyä tasoa ja sama oikeus on myös palveluiden varsinaisella vastaanottajalla, oppilaalla. Opettaja ei asiakasnäkökulmasta niinkään opeta tai kasvata, vaan tarjoaa näihin asioihin liittyvää palvelua.  ”Asiakas on aina oikeassa” oli useammankin kouluttajan toistama slogan.   Tämän päivän opetusta ja kasvatusta koskevassa asiantuntijakeskustelussa ei puhuta asiakkaista.  Asiakasnäkökulma vaikuttaa kuitenkin olevan vallitseva tarkastelun suunta.

Asiakas on oikeutettu vaatimaan palvelua ja palvelulta tiettyä laatua.  Hän voi antaa palautetta, arvioida ja arvostella ja vaikuttaa näin palvelun tasoon, asiakkuuteen kuuluu reklamaatio-oikeus.   Palvelun tarjoaja on täysin riippuvainen asiakkaan tyytyväisyydestä ja markkinoinnin onnistumisesta.  Asiakastyytyväisyyttä mitataan säännöllisesti.

Jos oppilaana olemisesta riisutaan asiakasulottuvuus, se merkitsee yksinkertaisesti opettamisen ja kasvattamisen kohteena olemista.  Oppilas on perinteisesti ajatellen ihminen, joka on oppimisen ja kasvamisen tarpeessa.  Vaikka koulussa oleminen on historian eri vaiheissa merkinnyt oppilaan aktiivisuutta ja omaa ajattelua, on opetuksen antaja, joko yksittäinen opettaja tai isompi vastuuorganisaatio, ollut se, joka määrää oppimisen menetelmistä, tavoitteista ja sisällöistä.  Arviointi ei tässä asetelmassa kohdistu opettamiseen tai opettajaan, vaan oppilaaseen ja hänen oppimiseensa.

Oma näkemykseni toimivasta opettajuudesta asettuu puhtaan asiakkuusnäkökulman ja perinteisen opettajuusnäkemyksen välimaastoon.  Arvelen tässä edustavani riviopettajien suurta enemmistöä.  Emme ajattele, että opettaja voisi tehdä työtään huomioimatta lasta ja hänen omia tavoitteitaan ja mielenkiintonsa kohteita sekä ilman yhteistyötä kodin kanssa.  Oppimisen lisäksi on arvioitava myös opetuksen tasoa ja opettajan on kestettävä kritiikkiä. Hän ei kuitenkaan voi olla pelkkä palvelun tarjoaja, jonka toimintaa ohjaa asiakkaan tyytyväisyydentunne.

Oppilas ei tule kouluun ostamaan itselleen palvelua, jonka tarpeen hän itse määrittelee.  Lapsuuden olemukseen jo kuuluu riippuvuus aikuisista, jotka takaavat lapsen hyvinvoinnin, opettavat ja kasvattavat häntä yhteiskunnan jäsenyyteen, ja tämä riippuvuus on sitä ehdottomampaa mitä pienemmästä lapsesta on kysymys.  Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteet on määritelty laissa ja voimassa olevassa opetussuunnitelmassa.  Niitä lapsi tai opettaja ei voi muuttaa mieleisikseen, vaikka tulkitsee ja soveltaa niitä omalla tavallaan.

Lapsi on koululaisena yksilö, jonka erityislaatu ja tarpeet on nähtävä, häntä ei voi puristaa mihinkään muottiin. Mitä enemmän hänen kypsyytensä ja itsenäisyytensä karttuvat, sitä enemmän hänelle pitää antaa mahdollisuuksia vaikuttaa omaan koulunkäyntiinsä, sen tavoitteisiin ja sisältöihin sekä työtapoihin.  Koulun on myös parhaansa mukaan pyrittävä toiminnassaan ratkaisuihin, jotka takaavat turvallisuuden lisäksi myös tyytyväisyyden.

Asiakkuusnäkökulma on tuonut paljon hyvää koulun toimintaan.  On kuitenkin tärkeää muistaa koulun perustehtävät, opettaminen ja kasvattaminen.   Niiden olemuksessa on aikuisen aktiivinen toiminta, jolla on määrätyt tietoihin, taitoihin ja käyttäytymiseen liittyvät tavoitteet.  Näitä tavoitteita ei välttämättä saavuteta pelkästään taka-alalta ohjailemalla ja tukemalla eikä niiden saavuttamista kyetä mittaamaan asiakastyytyväisyyskyselyillä.  Myös perinteinen opettaminen ja kasvattaminen aikuisen auktoriteetilla ovat edelleen tärkeitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

91 − = 84