Arviointia ja tekemisen rauhaa

Työskentelin 1990-luvulla neljän vuoden ajan yksiopettajaisessa koulussa.  Työ laajensi näkemystä, jos kohta myös rakkoa kokoaikaisen valvontavelvollisuuden vuoksi.  Oli erittäin antoisaa järjestää kaikki koulun toiminta mieleisekseen kysymättä keneltäkään, ja juuri niin luovasti kuin halusi.  Noiden vuosien aikana minulla oli tapana pyytää oppilailta väli- ja kevättodistusten yhteyteen kehuja kavereille.  Jaoin puhtaaksikirjoittamani kehut oppilaille todistusten liitteenä.  Varsinaisesta vertaisarvioinnista ei ollut kysymys.  Lähinnä ajattelin, että lapset ilahtuvat siitä, millaisina toiset heidät näkevät ja rohkaistuvat edelleen kasvamaan kavereiden toteamaan myönteiseen suuntaan.

Kerran keskustelin yhden tuon koulun oppilaan äidin kanssa arvioinnista.  Oppilas oli tuolloin kolmannella luokalla ja sai ensimmäistä kertaa numerotodistuksen.  Äiti oli kovasti ilahtunut kaveripalautteesta, mutta sanoi, että sanallisesta arvioinnista hän ei muuten pidä ollenkaan. Mieleeni jäivät hänen sanansa, joihin olen monesti palannut oppilasarviointia ajatellessani: – Numerot ovat niin neutraaleja.  Seiska on seiska, eikä se leimaa minun lastani millään tavalla, mutta siitä saa heti selvän kuvan hänen osaamisestaan.

Numeroarvioinnin vastustajat vetoavat useinkin juuri siihen, että numerot leimaavat oppilaan.  Jos oppilas saa vaikkapa matematiikasta arvosanan viisi, on hänellä koko loppuikänsä vitosen matemaatikon leima otsassaan.  Kuitenkin, sanovat nämä numerokriitikot, matemaattinen osaaminen on monitahoinen asia, ja matemaattinen ajattelu kehittyy lapsilla eri tahtiin.  Tärkeämpää on antaa jatkuvaa, korjaavaa ja ennen kaikkea rohkaisevaa palautetta sekä ohjata lasta arvioimaan itse omaa suoritustaan.

Omaa, vahvaa ja hyvin perusteltua näkemystä arvioinnista minulla ei ole ennen tätä syksyä ollut.  Olen kiltisti tehnyt arvioinnit aina sillä tavalla kuin on määrätty.  Niin olen tehnyt ja tulen tekemään tämänkin lukuvuoden aikana.  Olen käynyt oppilaan kanssa tavoitekeskustelut ja kirjannut formatiivista arviointia yhdessä hänen kanssaan Wilmaan, pyrkinyt antamaan jatkuvaa palautetta ja ohjannut häntä tarkastelemaan omaa ja kavereiden työtä.  Tammikuussa käyn arviointikeskustelut oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa ja keväällä kirjoitan kuudesluokkalaisilleni numerotodistuksen.  En välttämättä vastusta mitään yksittäistä osaa arviointikokonaisuudessa.  Mutta vastustan todella kiukkuisesti tätä kokonaisuutta itseään, tai lähinnä sen taustalla olevaa ajattelutapaa.

En pidä millään tavalla lapsen edun mukaisena sitä, että hän on jatkuvan tarkkailun ja arvioinnin kohteena.  Tekemisen ja puuhaamisen rauha on mielestäni yksi itseisarvoisista asioista lapsen elämässä.  Onhan se sitä aikuisenkin kohdalla.  En minä ainakaan haluaisi, että oma esimieheni hääräilisi kaiken aikaa ympärilläni kommentoimassa tekemisiäni.  Ajattelen, että suurimman osan työskentelystään oppilaat saisivat tehdä ilman palautetta.  Jopa jatkuva kannustaminen voi ajan oloon kärsiä inflaation, ja oppilas ei enää ota sitä tosissaan. Jos opettaja ympäröi oppilaan tekemiset kokoaikaisella seuraamisella ja kommentoinnilla, on myös mahdollista, että lapsi ei opi aitoa itsearviointia, ja arviot omasta tekemisestä muovautuvat opettajan näkemyksen mukaisiksi.

Arviointi on tärkeä asia, ja sitä on kehitettävä.  Toivon hartaasti, että sitä kehitetään laadullisesti ja pidetään määrä kohtuullisena.

2 thoughts on “Arviointia ja tekemisen rauhaa

  1. Moikka!
    Poikkesin tänään nykyisellä työpaikallasi, enkä kehdannut taaskaan kysellä perääsi, mutta mieleeni muistui, että olen törmännyt blogiisi jossain vaiheessa. Halusin tulla kertomaan, että mieleeni on jäänyt mm. meidän oppilaiden itse kirjoittamat näytelmät koulun juhliin ja se, kun luit meille ääneen kirjoja, mm. ”Kuu paistaa, kuollut ajaa”. Olit haka pesiksessä ja konekirjoituksessa. Pelattiin kaikki välkät lipunryöstöä ja koulujen välisissä futismatseissa annettiin naapurikylän koululle köniin 😉 Kerran saimme vieraan Amerikasta asti, kun ystäväsi Rudi(?) kyläili koulullamme. Näitä ja paljon muita hyviä muistoja tulvii toisinaan mieleen. Pidit homman aina hyvin hallussa ja uskon itseni lisäksi monien muidenkin arvostaneen sitä, kuinka sinulta sujui koko konkkaronkan opettaminen eri aineissa. Annoit meille hyvät eväät elämässä eteenpäin, kiitos siitä.

    1. Tulipa hyvä mieli tuosta! Hienoa, että muistat hyvällä. Itselleni vuodet yksiopettajaisessa koulussa olivat todella inspiroivia, nautin työstäni täysillä. Hyvää jatkoa Sinulle, poikkea ihmeessä moikkaamaan, jos olet maisemissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 68 = 75