Luistelemassa

Kaksi tuntia luistelua tänään.  Kaukalon jää oli hyvässä kunnossa, pakkasta asteen verran, ei liikaa tuulta – upeat olosuhteet.  Ensimmäinen tunti mentiin mustaa miestä ja muuta lämmittelyä sekä perustaitojen treeniä, liukuja, käännöksiä, hyppyjä.  Vielä pääsin kyykkyyn ja ylöskin, piruetin rauhallisesti pyörivä versio meni sekin, mutta rohkeus on noissa hommissa kyllä laskusuunnassa.  Onneksi kuudesluokkalaisista löytyy vaativammille tempuille osaavia opettajia.

Toisella tunnilla pelihaluiset pääsivät pelaamaan, ja kentän toisessa päässä jatkoimme taitoharjoituksia.  Peleistä ei juuri koskaan selvitä ilman kiistatilanteita. Jossakin välissä pelaajat ryntäsivätkin luokseni ja käytiin kiivastahtinen keskustelu:

-Oliks toi suora maali vai kuljettiko se? yksi huusi.

-Kyllä se kuljetti. Kyllä kai tolleen saa vaikka miten monta maalii! vastapuolelta kuitattiin.

-No, oliks se maali? Kaverit katsoivat suorastaan vaativan odottavasti minua, ja minä olin aivan pää pyörällä.  Sain kysytyksi:

-Siis mitä? Mitä kuljetti?

-Eiku sun tarttee vaan sanoo oliks se maali vai ei!

-Nii, sanot vaa oliks se maali! Päässäni raksutti kysymys, että voinko olla näin pihalla jääkiekon säännöistä, että en tiedä jostakin kuljetussäännöstä.  Siinä jo joku alkoi hermostua ja vaati:

-Sano vaan, että kyllä tai ei! Ja muut toistivat saman.

Siinä vaiheessa minusta alkoi tuntua, että on ihan yksi lysti tiedänkö jääkiekon säännöt.  Tiedän joka tapauksessa sen, kuka on tässä tilanteessa pomo.  Täräytin pelaajille, että minä en sano yhtään mitään, ja jos ette viiden minuutin sisällä pääse keskenänne yksimielisyyteen asiasta, pelaaminen loppuu tältä päivältä tähän.  Porukka neuvotteli ehkä kymmenen sekuntia, ja peli jatkui ainakin näennäisessä sovussa tunnin loppuun saakka.

Kysyin tietysti myöhemmin kavereilta, että mistä ihmeen kuljettamisesta he oikein olivat kinastelleet.  Kävi ilmi, että he halusivat pelata ilman maalivahteja, ja silloin heillä on oma sääntö, että maalin lähistöllä ei saa enää kuljettaa, vaan on laukaistava suoraan syötöstä.  Tieto palautti jääkiekollisen itseluottamukseni, jossa ei tosin ole kovin paljon säilytettävää.  Ihan hyvä sääntö, muuten.

Luokanopettajana joutuu väistämättä kohtaamaan tilanteita, joissa oma tiedon tai taidon määrä ei tunnu riittävältä.  Tässä työssä menestyminen ei voikaan perustua siihen, että kaikki olisi aina selvillä ja hallussa, sillä osaamisen alue on niin laaja.  Ammatillista itseluottamustaan ei tarvitse menettää silloin, kun törmää omaan osaamattomuuteensa.  Päinvastoin, juuri niissä tilanteissa kova kantti on paikallaan.

Oppilaat eivät odota, että opettaja olisi erehtymätön ja loistaisi kaikessa tekemisessään.  Oppilaidenhan koulussa pitää päästä loistamaan. Tärkeintä on, että opettaja ottaa tilanteiden johtamisesta vastuun.   Joskus se on otettava nöyryytettynä, mutta otettava on joka tapauksessa.  Silloin luokan henkinen ja fyysinen turvallisuudentunne säilyy, ja turvallisuushan on perusopetuslaissakin taattu oppilaan oikeus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 + 3 =